keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Oi voi

Paljon on kerinnyt aikaa kulua viimeisestä.
Varsa on kovasti kasvanut ja erittäin luottavainen ihmisiin. Yhtenä iltana Jenni kopitti sitä ihan pilkkopimeään traileriin ja sinne meni, eikä ollut moksiskaan:) Satula on ollut selässä jo muutamia kertoja ja ei se tunnu häiritsevän.
Luna on ollut kevyemmällä liikutuksella ja etsiikin ylläpitäjää/vuokraajaa.
Sippe on jo saanut hiukan massaa ympärilleen. Varsa kun imi sen ihan kauhean näköiseksi.

Talliprojektia tehdään edelleen ja ehkä hiukan kiihtyvällä tahdilla. Hirvittävästi kun tuota pakkasta ei saisi olla kun valetaan. Onhan sekin mahdollisuus että laittaa sitten lämmittimen puhaltamaan, että kuivaa.

Jennin ja Fian yhteistyö sujuu aina vaan paremmin. Nykyään käyvät Seppo Laineen valmennuksessa n 3 viikon välein Ratsutalli Verrattomassa Tuuloksessa. Kohta pitäisi alkaa myös koulupuolen valmennukset.

Itse olen melkein 2 viikkoa ollut kipeänä ja saanut tuhottua 2 kuuria. Huomaa että kurkku ei meinaa sietää kylmää ollenkaan. Tänäänkin haravoin ja samoin tein kurkku kipeä.
Tällaista täällä tänään:)

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Edelleen

pitää kiirusta. Tallinpohja on täytetty ja seuraavaksi tehdään anturat.
Hevosrintamalla on uusia tuulia. Janina päätyi antamaan Lunan vuodeksi ylläpitoon, koska koulun puolesta kiirusta.
Jennilläkin on mahdollisesti siinä tulossa muutoksia.
Sipelle ollaan kovasti tehty kuntoa ja varsa pitäisi saada vieroitettua. Imee tuon tamman ihan kuiviin. Olen kyllä koittanut kaikkea ruokinnassakin.
Mahdollisesti nyt kuun vaihteessa se alkaa, vieroitus.
Täällä kaikki mennyt kurakoksi noiden vesisateiden takia, inhottavaa.
Tommi on ollut oma vilkas itsensä. Varsakin pääsi Tommia kolauttamaan etusellaan. Ei onneksi tullut mitään vakavaa. Sairaalassa sitä tuli käytyä piipaa autolla.
Toiottavasti talvella ei pitäisi ihan näin kiirusta. On tietysti talvella se wc:n teko yläkertaan, mutta muuta remppaa taloon ei olisi tiedossa. Tallissa sitä riittää, talonkin edestä.

maanantai 29. elokuuta 2011

Kaikkea

Hiukan kiirusta meinaa pukata ja kauheasti onkin kaikkea tapahtunut.
Aloitetaan siitä, että olimme Pacon kanssa klinikalla käymässä ontumisen takia. Koko hevonen tutkittiin koko tarkkaan, taivutettiin jalkojen ylä-ja alapäät, eikä reagoinut taivutuksissa. Luultavasti kavionivelen tulehdus. Pulssit ei kuitenkaan klinikalla tuntuneet kovinkaan pahasti jaloissa.
Nyt sitten kävelyä ensi keskiviikkoon saakka ja sen jälkeen ravia suoraa uraa. Tätä yksi viikko ja sen jälkeen laukkaa ja kaarevia uria ravissa.
Tytöt olivat sunnuntaina alaspäässä kouluklinikassa ja todella hienosti meni. Lunaa kehuttiin. Noin nuoreksi menee hienosti ja tulevaisuudessa pystyy vaativampiinkin tehtäviin. Jenni sai myös hyvän palautteen ja myöskin lainahevonen joka oli Simolan Sarilta.
Sippeä on juoksutettu ja kohotetaan kuntoa. Lokakuussa olisi tarkoitus mennä Sipen kanssa cr-kurssille Lintulan hevostilalle, jossa myöskin Pate asustaa. Pate voi omistajansa kanssa startata jossakin helpossa luokassa jo tänä vuonna:)
Tallia touhutaan myöskin kovasti, aina kuin vain kynnelle kyetään.
Hommia ja lisää hommia! Mutta mikään ei ole niin ihanaa kuin tehdä syksyisessä säässä pihahommia, kun kuolema ei tule heti helteiden takia:)
Mukavaa olisi myöskin päästä Simolan Sarille hiukan valmentautumaan, kun Sipen ja oma kunto niin sallii:)
Mukavan syksyistä säätä kaikille lukijoille:)

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Parkkaus

On nyt myyty. Meni tavoitteelliseen kotiin:) samalla vaidossa minulle tuli tuo meidän varsan emä. Tarkoitus olisi sillä ruveta harrastamaan lännenratsastusta. Tammalla siihen onkin jo opetettu alkeita, eli siitä on hyvä jatkaa. Nyt vaan kohennetaan kuntoa. Vieroitustakin ensi kuussa harjoitellaan.
Talliprojektia tehdään kovaa vauhtia. Ainoastaan viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina olevat synttärikemut rikkovat aherrusta.
Viikolla sitten jatketaan urakointia.
Tarkoitus olisi saada uusiosa valmiiksi, kun varsa vieroitetaan.
Joten nyt puuhastelemaan.....

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Talli

Kiirusta on pitänyt tuon talliprojektin kanssa. Onneksi tytötkin ovat olleet kivasti siinä mukana. Tommi myöskin on yrittänyt auttaa.
Vanhojen karsinoiden seiniä on purettu ja väliseiniä. Yksi seinä purkamatta, niin sen jälkeen saakin traktorilla vetää vanhoja "ylimääräisiä" anturoita pois.
Kuun alusta tuleekin sitten minikaivinkone jolla saadaan vesi, salaojat yms kuntoon.
Tarkoitus olisi että remontoitu osa tulisi käyttöön syys-lokakuun vaihteessa. Mieluiten ensikuun puolen välin jälkeen. Koska varsaa pitää ruveta vieroittamaan ja kaikista parhaiten se onnistuu remontoidulla puolella.
Pikkutallia ei varmaankaan saada vielä tänävuonna rempattua, mutta sitten keväällä, ehdotti mies. Ja se kyllä passaa minulle.
Hevosrintamalla hiukan mahdollisesti muutoksia, jotka varmistuu tässä päivänä toisena. Siitä sitten lisää, kun tiedän varmaksi.
Jansku aloitti sen koulun viime torstaina ja Jennin yritys potkaistiin käyntiin 8.8.
Mopolla Jansku nyt meni sunnuntaina kouluun.
Tänään päivällä naapuria asioille.
Jennillä mahdollisesti "lomitusta" kuun vaihteessa. Katsotaan mitä sillä rintamalla tapahtuu.

lauantai 6. elokuuta 2011

Näyttelyä

Aamupäivästä lähdetään sinne koiranäyttelyyn. Otetaan kumpainenkin koira mukaan.
Katsotaan miten siellä käypi. Kassu mitattiin eilen ja säkä sillä nyt 72cm. Ei ihan pikkukoira.
Hevosien liikutusta tänään ja tallin purkua. Välikatto onkin jo purettu. Jäljellä olevan 2 karsinaosan seinien purku varmaankin tänään.
Olen jo saanut muutaman talkoolaisen kasaan, että saadaan jossakin vaiheessa uusittua tuo loppu katosta. Onneksi sitä ei kai tarvitse kokonaan purkaa, vaan osa vanhaa jää aluskatteeksi.
Nurmikon leikkausta pitäisi myöskin harrastaa. Kanin häkin siivous ja olkia sinne. Yöt rupee olemaan jo hiukkasen viileneviä.

itse

Tänään tytöt siellä reissussa. Minulla siis hommien teko. Tallia pitäisi kovaa vauhtia purkaa.
Nukuin hiukan pidempään aamulla, jotenkin väsymystä ilmassa.

torstai 4. elokuuta 2011

Aika rientää

Jennin yrityksen asiat alkavat olemaan hanskassa (kiitos Tartsun).
Meille tuli keskiviikkona uusi perheenjäsen, valkoinen pallero koira, suloinen.
Kauhea kiirus ja ei oikein tiedä aina mihin suuntaan sitä sinkoisi. Tallia on ruettu kovaa vauhtia tekemään. Vanhoja karsinoita purettu, välikattoa tyhjennetty.
Kentälle uutta hiekkaa.
Samalla pitää tehdä kaikki normaalit arkipäivän työt.
Viikonloppuna on tytöillä jonkun verran menoja, on koiraa ja vasikkaa. Minä sitten koitan selvitä täällä kotona näistä askareista.
Ensiviikkokin näyttää olevan erittäin kiireinen. Toimin kyllä parhaiten kiireessä ja saan paljon asioita aikaiseksi. Kunhan joskus muistaisi aikanaan hengähtää.
Onneksi on nuo tytöt jo noin isoja, heistä on aivan hirvittävä apu arjen askareissa. Monesta saan kiittää heitä ja tuo tulee sanotuksi ehkä liian harvoin.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Pilvellä

Kira on nyt nukutettu ikuiseen uneen. Eläinlääkäri sanoi että oli aivan oikea päätös ja kun koira on saanut elää hyvää elämää, niin niitä raskaitakin täytyy ystävän hyväksi tehdä.
Hevosetkin on samalla rokotettu, kliiniset tehty. Varsasta lääkäri sanoi että liikkeet sen mukaiset että ei ihan pilipali varsa ole. Kuulemma erittäin hyvä runkoinen.

Lunakin sai kehuja hienosta käyttäytymisestään, vaikka tehtiin kaikenlaista. Puhtaat paperit sai hänkin ja laihdutusta pitää vielä jatkaa.

Illalla sitten madotuksia ja uusintarokotuksia sitten syyskuussa, Silloin varsa saa ensimmäisen rokotuksensa. Nyt sitten vaan vakuutusyhtiöön kipittämään.

Heinää hakemaan sitten seuraavaksi. Loput siivoukset saa jäädä huomiselle.
 Kiran haudalle kukkia.....

tiistai 2. elokuuta 2011

Kira

Tänään odotellaan eläinlääkärin tuloa. Eilen oli tullut "hätä" potilaita sen verran, ettei meille kerinnyt, kun tuli jo myöhä. Hiukkasen raskastahan tämä odottaminen on, kun yrittää pitää mielensä "kurissa". Se vaan on niin että nuo koirat ei elä niin pitkään kuin me ihmiset ja samalla lailla tulee niitä vanhuuden vaivoja. Kiralla on takapolvissa luupiikkejä jotka vaivaa. Pahin on tuo kasvain tuolla mahan ulkopuolella. Eläinlääkäri jo silloin kun se rupesi kasvamaan (n. 1 v sitten) sanoi että on melkeimpä turhaa leikata, koska tuollaiset ovat yleensä levinneet sisäpuolelle ja toiseksi Kiralla oli jo Saksanpaimenkoiraksi ikää ja varmuutta sen selviämisestä leikkauksesta ei ollut. Silloin päätettiin ettei leikata ja kun aika on, niin päästetään ystävä sinne pilvenreunalle meitä vahtimaan. Onhan Kira ehtinyt kaikenlaista tekemään, tokoa, näyttelyitä ja tosiaan täydellisesti olemaan meidän ystävä.

Jenni tulee kotiin aamupäivällä hommeleistaan.

Jansku luultavasti menee hakemaan koiranpentua. Pentu sitten on hänen ja siskonsa.

Eilen käytiin sitten sienestämässä ja kanttarelleja löytyikin n 10 litraa.
Illalla sitten osasta tein muhennosta.

Normi hommeleila tänäänkin, ainoastaan ne rikkoo se mahdollinen eläinlääkärin käynti. Sitä en sitten tiedä miten jatkan sen jälkeen hommia, vai jätänkö huomiseen sellaiset jotka voi jättää.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Eläinlääkäri

Tulee siis huomenna. Soittelee huomenna tarkemman ajan. Eli kliiniset varsalle ja Lunalle. Matokuurit kaikille ja rokotukset niitä tarvitseville. Oli myös samaa mieltä tuosta Kiran lopettamisesta. Kasvi kun on sen verran agressiivinen, että kasvaa niin hurjaa vauhtia ja haittaa jo koiran kävelemistä. Siitä ei tiedetä kuinka se on levinnyt tuonne näkymättömiin.
Nyt vaan sitten tämä päivä hyvästellään ja touhutaan mukavia koiran kanssa.

menoa....

...ja meininkiä tälle päivälle.
Patepoika menee ystävälle pariksi kuukaudeksi paikkaamaan hevosen mentävää rakoa. Samalla voin sanoa että poikakin oppii uusia asioita. Tämä ratsastaja kun on erittäin motivoitunut menemään omissa opeissaan eteenpäin. Ja samalla Patekin saa uutta asiaa. Ratsastaja on erittäin rauhallinen ja tietää miten Paten kanssa täytyy toimia. Nyt sitten tutustuuvat toisiinsa paremmin ja aloittavat yhteistyön.
Talli jolle Pate menee, niin on aivan ihana paikka. Ihanat on hevoset, tilat ja vielä omistajakin. Itsekkin sinne kyllä mieli halaa uudelleen jollekkin kurssille.
Päivällä lähdetään Tommin ja Janskun kanssa sitten hepoa viemään.
Sarin S kanssa aloitetaan sitten treenaus kun Pate tulee kotiin takaisin.
Minä sitten kehittelen hiukan muiden hevosten kanssa tekemistä:)
Ihanaa kun tallilla on ruvennut käymään "vieraita", niin ei aina tarvitse hakea sitä aikuista nais keskusteluseuraa muualta.
Tällä viikolla sitten myöskin se, että Kirasta aika jättää ja jää meidän muistoihin (taas itku tuli). Itkua tulee varmaan enemmänkin, mutta näin se on tuolle koiralle parhainta. Onhan meillä ihanaa yhteiseloa ollut reilut 11 vuotta.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Kisoja ja grillausta

Kisoissa Janskulla ja Lunalla meni tosi hienosti. Yksi kielto tuli sarjalle. Hienosti tamma myös käyttäytyi kisapaikalla. Äitiä taasen tuppasi jänskättämään.
Heinää haettiin siskolta ja oli pysynyt hyvänä, vaikka olikin jonkun aikaa kaadettuna. Hiukan kyllä saatiin tehdä töitä että sopi ne kaikki kyytiin.
Illalla sitten grillattiin makkaraa ja saunottiin. Ystäviäkin poikkesi.
Oli mukavaa:)
Tänään sitten näihin normi hommeleihin ja toivottavasti tuo aurinko ei enää porottaisi niin kovasti.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Ei myynnissä

Tulin siihen tulokseen, että vedin Paten pois myynnistä. Minua ihmetyttää että miten se on niin haastava muiden ratsastaa. Minä kun olen vain tälläinen "tätiratsastaja", niin saan sen kulkemaan suht tasapainossa, menemään ne väistöt yms. Olenkin "opettanut" sen erittäin pienille avuille (istunta ja ei koko jalkaa töpsötetä, vaan polvesta ja muu jalka rauhassa). No, (ex-ravureista tietävä) valmentaja onkin varattu maanantaiksi ja siellä katsotaan että mistä lähdetään liikkeelle.
Mahdollisesti Patella on mahdollisuus päästä ystävän luo harjoittelemaan. Varmaankin siellä on kova sana cr. Siitä nyt ei vielä mitään varmaa, katsotaan.
Siihen saakka me koitetaan harjoitella kovasti:)
Janskulla ne kilpailut tänään. Sinne lähdetään ennen puoltapäivää. Äiti tulee hoitamaan Tommia ja katsomaan että talo pysyy pystyssä:)
Illalla sitten juoksutusta liinassa Patelle.
Muuten, tästä ed mainitusta Paten ei myynnistä johtuen, alkaakin sitten tän tätin dietti:) Siinähän sitten nähdään miten rakas tuo hevonen minulle on:)
Sisko on tuossa omassaan dietissä päässyt tosi pitkälle ja hänellä se tavoitepaino jo hilkulla:) Eli samanlaista pitkäjänteisyyttä ja luontoa tännekkin olisi tarpeen.
Lihakset minulla kai jo jonkunlaiset valmiiksi on, mutta ne on muun massan alla näkymättömissä.
Tämä siis nyt suunnitelma ja näillä porhalletaan etiäppäin:)

torstai 28. heinäkuuta 2011

Huh huh

Kyllä hevosen myyminen käy ihan työstä. Nyt olenkin jo puhelimitse ruvennut tekemään tiukkaa raakkausta ostajaehdokkaiden osaamisen pohjalta, tämä kun ei ole se alottelijoiden hevonen ja en sellaiseksi sitä myykkään. Tänään tulossa sitten osaavia ratsastajia kokeilemaan, ainakin mitä puhelimitse tuli informaatiota. Kaupungissa pitää jossakin vaiheessa käydä, Jansku kun osti joltain halvalla SINISET suitset:)
Rallit menee tänään meidän melkein kotinurkilta, eli ruuhkaa taitaa pukkaa. Mies niitä on menossa katsomaan. Samalla reissulla menee juhlimaan varpajaisia kaverin luo.
Huomenna sitten ne kisat siellä Simolassa. Eli sinne huomenna vie tie:)
Mitään kauheasti muita suunnitelmia ei vielä näkyvissä, eli näillä mennään....

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Myynti

Tosiaan pate on nyt julkisessa myynnissä. Ht. netissä olikin jo kovat keskustelut hevosen hinnasta. Oli kyllä niitäkin fiksujen ihmisten kommentteja:) On tuo touhu kyseisellä foorumilla mennyt aikamoiseksi. Ne pitäisi vaan jättää omaan arvoonsa.
Fiksuja soittoja tullut ja muutama on tulossa katsomaankin:)
Eilen Jansku hyppäsikin ja saatiin päivitettyjä kuvia. Minulla olisi tullut tosi paha rimakauhu, jos olisin itse joutunut hyppäämään niitä 110 esteitä.
Pacon kävi hieromassa Annina Peltomäki ja jumittava lihas löytyi. Nyt sitten itse täryyttelen hiukan sitä lihasta. Jos ei mene ohitse, niin Annina tulee uudelleen hieromaan.
Tänään olisi kaikenlaista hommaa, mutta joku laiskuus on iskenyt tänne suuntaan. Kämppäkin on ihan hyrskyn myrskyn ja tuollaisia villakoiria vilistää pitkin poikin.
Eilen tuli kuorma lisää villeriä kentälle ja lisää tulee kunhan traktorilla pääsee levittämään.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Pate

Tulin siihen tulokseen, että Pate on nyt kaupan. Olen sille aivan liian isokokoinen ja vaikka laihtuisinkin, niin pituutta on minulla liikaa.
Pate meni kyllä hienosti eilen, hiukan kuumui esteillä, mutta jarrut oli koko ajan. On se kyllä upea hevonen:) Olisikin isompi, niin en ikuna luopuisi. Luonne sillä kun täysi 10!.
Tänään Janinan kaveri tulee ratsastamaan Pacoa ja hieroja Annina tulee hieromaan jumeja veks.
Varsa oli sitä mieltä että minähän en näiden aitojen sisäpuolella ole, niin tuli läpi ja tamma perässä pomppien alalangan yli. Kiltisti antoivat kiinni. Varsuli kävi moikkaamassa siinä samalla Lunaa.
Patesta tullut jo muutama puhelu ja yksi soittajista olikin sellainen ihminen, että Pate on syntynyt heillä. Maailma on pieni:)
Kauhea siivous urakka olisi kämpässä, olen vitkuttanut sitä jo pari päivää. Tänään täytyy tarttua toimeen.
Tälläisia täällä tänään...

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Esteitä...

hypättiin ja meni ihan kohtalaisesti, jos ajatellaan että edellisestä kerrasta on varmaankin lähemmäs 10 vuotta. Patella kyllä tuota virtaa riittää ja muutaman kerran kokeilikin että pääsisikö sitä venkoilemalla lujempaa. Hyvin kyllä pysyi hanskassa. Kyllä taidan kaartua siihen että en kerkiä noihin kisoihin saada tarpeeksi hyppyjä alle. Joten vienkin vain Janinan ja Lunan sinne.
Istunnan olen omasta mielestäni saanut aikas kohdilleen, kiitos Tiinan cr-kurssilta:) Tuntuu että siellä selässä on aikas liimattuna, vaikka Pate niitä ylimääräisiä venkoiluja koittikin. Kuvista kyllä sitten nään sen totuuden, kun kerkiän katsomaan. Jenni kyllä sanoi että ihan mukavalta se näytti:)
Nyt sitten siivoomista, ennen kuin mies tulee kotiin. Silloin ruvetaankin laittamaan sitä trailerin ilmastointia.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Arkea

Tänään sitten paluu arkeen. Kaikkea hommaa ihan hirvittävästi. Paten kanssa täytyy koittaa esteitä, pysyykö hanskassa.
Siskolla olivat saaneet niittokoneen kuntoon ja nyt vihreää niin paljon että:)
Jenni lähtee tänään reissuun. Janina tekee hommia navetassa ja minä koitan tehdä hommia sisällä ja pihalla niin paljon kuin kerkiän.
Ilmastointi purettiin traikusta eilen, herkisteltiin ja toimii. Tänään sitten se kiinni ja takaluukun uudet kiinnitykset kiinni ja hevoset saa sitten reissuissa enemmän vilvoitusta:)
Tarkoituksena olisi että jos yhtään kynnelle kyetään, niin mennään sinne kisoihin 30 pvä. Siis ettei olla siinä mallilla että hajoitetaan kaikki esteet, tai että jarrut on totaalisesti hukassa. Tänään ollaan varmaankin hiukan viisaampia siinä asiassa.
Pääsin muuten rautakourakisojen listoille, Jee!:) Pienistä jutuista ne ilot täytyy irti ottaa:)
Varsaa ja tammaa pitää liikuttaa. Tamman kanssa ollaankin otettu aikas varovasti.
Katsotaan mitä tamma ja varsa sanovat siitä, kun lehmät tuleevat ihan laitumen aidan toiselle puolelle laiduntamaan.
Katsotaan mitä sitä tänään saa aikaiseksi:)

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kisoihin

Tänään sinne Hattulaan katsomaan niitä kisoja. Samalla reissulla vihreän niittoa. Viimeksi niittäessä ei ollut mukavaa niittää, kun oli se ukkonen ja raivurista loppui bensa.
Hiukan selkä kipeä eilisestä rautakourasta, mutta tointuu varmaan hommia tehdessä. Tänään ratsastusta illalla. Täytyy koittaa pysyykö Pate hyvin hanskassa esteillä, jos vaikka sinne Sarille sen kanssa kisoihin.
Pirillä ei enää aivan hirveästi tuota varsakarvaa. Kauempaa kun katsoo, niin näyttää ihan mustalta, lähmpänä näkee ne kaikki valkoiset karvat.
Janina keskusteli eilen Lunan kasvattajan kanssa ja tietoa tuli paljon lisää hevosen historiasta:)
Tytöt lähtevät tänään sinne rippijuhliin, tuleevat sitten illalla kotiin.

Sormi..

...parka. Sormikoukkukisat on sitten taasen ohi. Hiukan huonosti meni, vaikkakin vaakaa vastaan sain ihan kelpo tuloksen 78,8 kg. Rautakourassa taasen meni upeasti ja hienon 1 mitalin sain ja sellaista vielä ei ollutkaan:)
Aika raskasta oli kyllä vetää tällaisella kelillä. Smurffilinjalla juomisien suhteen.

Illemmalla täytyy kirjoittaa lisää, kun aikaa enemmän...

torstai 21. heinäkuuta 2011

Hiostavaa

Ei tuolla pihalla kyllä ainakaan näin päivällä tee mieli tehdä mitään, tosi hiostavaa. Hiukan siivoilin pihoja ja hiki valui solkenaan. Ei hevosillakaan ihan kauhean kiva tunnu olevan, itikoita riittää vaikkakin laittaa pikiöljyä. Varsaa toljottelin ja hirvittävästi nyt puskee valkoista karvaa kera mustan. Nyt vaan erittäin ruman näköinen, kun puoliksi varsakarva lähtenyt. Onneksi näyttelyyn mennessä on sen kyllä tipauttanut ja tulee näyttämään ihan mukavalta. Tamma on lihotuskuurilla ja lihaksia koitetaan saaha ennen näyttelyä.

Jospa tää hiostava ilma helpottaisi illemmalla ja pääsisi kunnolla touhuamaan. Traikkuun pitäisi ilmastointi saada pelaamaan ja takayläluukun pidikkeet oikeanlaisesti hitsattua, niin saa pidettyä enemmän rakosellaan. Ilmanotot laitetaan etupurun yläluukkuun ja oveen. Sellaiset jotka saa tarvittaessa suljettua.

Vaikkakin on näin kuuma, niin sauna täytyy laittaa lämpiämään ja sinne sitten vihdan kera:)

Ajattelin....

Olen jo pitkään ajatellut että, saisin aikaiseksi ruveta pitämään blogia, joten se tässä ja nyt!
Harrastan tyttärieni kanssa ratsastusta ja tallissamme on 4 omaa hevosta. Luna joka on tilasto ja nuorimmaisen tytön ratsu. Paco on Hannover, vanhimman tyttären kisakumppani. Piri on tyttöjen yhteinen projektivarsa, jonka vieroitus on tuolla syyskuussa. Pate on suomenhevonen ja minun ratsukseni jäänyt, tyttöjen saatua omat luottoratsunsa. Pate onkin oman mamman mussukka. Ylläpidossa meillä on lv-tamma, joka on tuon meidän varsulin emä.
Koiria on tällä hetkellä 2. Meidän Kira (saksanpaimenkoira) meneekin elokuun alussa pilvenreunalle meitä vahtimaan. Kassu jääkin sitten pitämään vahtikoiran paikkaa.
Kissoja on 2 ja yksi kani.

Tänään pitäisi päästä ratsastamaan kunhan aika antaa myöten illalla. Nyt erittäin painostava ilma :( Janina menikin tädilleen yökylään, tulee sitten huomenna kotiin, koska menee iltanavettaan töihin.
Kesäkuussa pääsin oikein lomailemaan pari päivää cr-kurssin muodossa Lintulan hevostilalla. Luottoratsunani mukana oli Pate- poika. Oli aivan ihana paikka ja ihana porukka. Sinne täytyy päästä kyllä uudelleen.

Perjantaina sitten onkin taasen kiirusta, asioita Jennin kanssa, vihreän niittoa ja mahdollisesti esteiden somistukset loppuun ja tietysti kaikki jokapäiväiset juoksevat työt.

Lauantaina sitten Hämeenkoskelle palokuntajuhliin ja vetämään sormikoukkua, voi sormi reppanaa:)
Tälläisia mietteitä tällä kertaa....